Pisa, Siena, Firenze, Lucca

Lokakuun lopulla lähdimme viettämään kesäloman viimeistä viikkoa Pisaan. Suora lento kesti menomatkalla vähän päälle kolme tuntia. Kun saavuimme perille oli märkää muttei satanut. Lentokentältä kulkee shuttle rautatieasemalle jonne on vain kilometrin matka. Lähdimme tietysti heti katsomaan kaltevaa tornia ja ottamaan sitä perus turistikuvaa.

Sitten alkoi sade ja sitä tuli oikein huolella. Olimme aivan läpimärkiä vaikka sadevarjot mukana olivatkin. Ei siinä auttanut kuin lähteä majapaikkaan kuivattelemaan. Harmitti etten ollut ottanut tarpeeksi housuja ja kenkiä mukaan. 

Aamulla tiet olivat onneksi kuivat ja kävin tekemässä juoksulenkin shortseissa. Paikallisilla oli toppatakit vaikka oli 18 astetta lämmintä. Näin peräti neljä pientä mäyräkoiraa. Ja pari juoksijaa. Juoksin joen vierttä pitkin jotten eksyisi. Juoksulenkin jälkeen suuntasimme rautatieasemalle. Lähdimme Sienaan. Sinne on jonkinverran matkaa Pisasta, ensin pitää mennä junalla Empoliin puoli tuntia ja sitten junanvaihto ja tunnin matka toisella junalla.

Sienassa oli kapeita kujia, hieno aukio ja komea katedraali. Yksi mäyräkoira näkyi, sekin pieni. Ostin pari vaatetta ja kengät koska typeryyksissäni en ollut tuonut Suomesta tarpeeksi. Eli kauppojakin löytyi. Yhtään ei satanut ja aurinko paistoi välillä.

Kun palasimme Pisaan, alkoi rankkasade. Onneksi aamulla tiet olivat taas kuivat. Näin neljä juoksijaa joista yhdellä shortsit. Seuraavaksi lähdimme junalla Firenzeen.

Firenzessä oli paljon kujia ja nahkaliikkeitä. Ja paljon paljon ihmisiä. Kaksi pientä mäyräkoiraakin näkyi. Vähän tihutti, onneksi ei rankasti satanut. Junamatka Pisasta Firenzeen on tunnin mittainen. Hinta yhteen suuntaan oli kympin luokkaa. Firenze vaikutti kivalta paikalta mutta siellä oli aivan liikaa ihmisiä.

Illalla kun söimme Pisassa, ravintolassa olikin digitaalinen menu. Ravintolaan tuli joku eläkeläisherra ja tuumasin että pappa ei mitään digimenuja katsele. Tarjoilija ajatteli ilmeisesti samaa koska tyrkytti papalle omaa puhelintaan. Mutta pappapa sanoi heti että katsoo omasta puhelimestaan.

Seuraavana päivänä lähdimme Luccaan, sinne on puolen tunnin junamatka Pisasta. Lucca oli täynnä kujia ja historiallisia rakennuksia. Luccan keskustaa ympäröi kaupunginmuuri. Kävelimme muurin ympäri, en tiedä minkä pituinen se on mutta pitkältä tuntui.

Sää oli koko reissun pilvinen ja välillä satoi. Jos aurinko olisi paistanut, olisi ollut lämmin. Heti kun lähdimme kotiin se auringonpaiste alkoi. Pari viikkoa aiemmin oli ollut ihan hellettä joten aikaisemmin olisi kannattanut tulla. Yövyimme B&B:ssä ja hintaan kuului aamianen läheisessä kahvilassa. Paitsi ettei se mikään aamiainen ollut vaan kahvi ja croissant. Mutta majapaikassamme oli keittiö jossa aina söin kaupasta ostettua aamiaista klo 7 kun vielä oli hiljaista ja pimeää ja kaikki nukkuivat.

Pisassa oli kaltevan tornin lisäksi pitkä ostoskatu jota tuli tallattua ees taas moneen kertaan. Söimme monena päivänä pizzaa tai pastaa mutta toisiksi vikana iltana tuli syötyä kalaa ja vikana iltana pihvi. Tiramisua tuli myös syötyä ja italialaista jäätelöä. Ja olihan se italialainen olutkin ihan kelvollista. Yhtenä iltana eksyimme vahingossa saksalaiseen ravintolaan ja yritin tilata italialaista olutta. Tarjoilija selitti että tämän ravintolan idea on olla saksalainen. No löytyi sieltä kelvollista olutta ja valtava pihvi.

Superautoja ei juuri näkynyt, yksi Maserati Sienassa ja yksi Ferrari Firenzessä. Muuten kaikki olivat ihan tavisautoja.

Ensikosketus sähköautoiluun

Minulla on bensa-auto ja niissä pysyn, mutta toinen automme vaihtui viime kuussa bensahybridiin. Tarkemmin sanottuna GLC 350e ja vuosimalli 2017. Tuohon aikaan ei sähkön kantama ollut vielä kovin pitkä, kesällä tuolla ajaa n. 30 km sähköllä. Talvella tuo kutistuu ihan olemattomiin varsinkin jos autoa lämmittää.

Ja se lämmitys, siihenhän ei ole siis mitään kaukosäädintä, mikä tekee siitä hankalaa. Lämmitys käyttää sitä auton "isoa" akkua joten akku pitää olla ladattu. Puhelimeen on saatavilla äppi, mutta lämmitys vaatii lisämaksun. Ja jotta tuon äpin (Mercedes Me) saa edes käyttöön piti käydä Veholla ja todistaa olevansa auton omistaja/haltija....Sähköpistoke on auton taka-osassa ja johto lyhyt, joten aina täytyy peruuttaa lähelle pistorasiaa.

Tämä on ensimmäinen kerta kun meillä on "maasturi" mutta sille tuli heti käyttöä kun talvi alkoi melko nopeaan ja lunta tuli paljon. Lähdimme matkoille ja sillä välin oli vuosisadan lumimyrsky. GLC nousi kuitenkin mäen päälle ja pääsimme pihaan kotiin tullessamme. Tällä pääsee vähän isommassakin lumessa..Kuka keksikään nelivedon, oli nero.

Auto sopii mielestäni hyvin työmatka-autoksi ja kelille jolloin matalalla autolla ei pääse lumessa.  Sähköautojen latauspaikkoja on mm. monien kauppojen pihalla, mutta ne ovat kaikki maksullisia. Niihin tarvittaisiin erillinen type2-type2 johto, meillä on vain sellainen johto jonka saa kotona normaaliin pistorasiaan. Ja nuo johdot maksavat usean satalappusen verran. 

Huomiot seuraavalta kesältä:

Bensan kulutus työmatkalla on ollut pieni kun sähköä on käytetty, kesällä jopa nollissa. Jos ajaa pidempää matkaa niin akku latautuu myös ajossa. Tällöinkin bensankulutus on maltillinen. Ja seuraavana kesänä huomattiinkin autossa erittäin tervetullut ominaisuus. Paitsi että autoa voi lämmittää, sitä voi myös viilentää. 

Esi-ilmastointi käyttää sitä sähköakkua niin sen saa päälle vaikkei auto olisikaan käynnissä. Erittäin näppärää kun matkustaa koirien kanssa. Vaikka aurinko paistaisi ja olisi kuuma, auto pysyy viileänä esim. sillä välin kun käy syömässä reissun päällä. Ja sen voi kännykällä laittaa päälle ennakkoon jotta auto on koirille viileä kun ne sinne tuodaan.

Että löytyipä näistä sähkövempaimista aivan verraton ominaisuus!

Joulumarkkinat Wienissä

Normaalisti pidämme viimeisen kesälomaviikon syksyllä ja menemme jonnekin missä on lämmintä. Tänä vuonna nuorempi koiramme sairastui kesällä vakavasti ja paranemiseen meni 3kk. Niinpä jouduimme siirtämään loman myöhemmäksi ja sain idean joulumarkkinoista. Olen aina halunnut nähdä keskieurooppalaiset joulumarkkinat. Kohteeksi valikoitui Wien, jossa olemme käyneet aiemminkin, keväällä 2001.

Lensimme Wieniin Finnairin suoralla lennolla maanantaiaamuna, lyhyt lento kesti vain pari tuntia. Lähdimme heti tutkimaan joulumarkkinoita. Ja niitähän oli vaikka kuinka monet. Kaupungintalon edustalla oli iso joulutori. Muutamat punssit tuli juotua. Lunta sateli, kuulemma ekaa kertaa tänä talvena. Illalla kävimme maailmanpyörän luona, jossa myös oli joulumarkkinat. Söin wienerschnitzeliä, vaikken siitä pidäkään.

Yövyimme Wienin vanhimmassa hotellissa. Hotellissa oli varsin hyvä aamiainen, tuore hedelmäsalaatti oli suosikkini. Puuroa toin tietysti kotoa.

Tiistaiaamuna lähdin juoksemaan ja eksyin, tietysti. Pari muuta juoksijaa näkyi. 6 kilsaa tuli juostua, oli kevyttä.  Aurinko paistoi. Juoksun jälkeen matkustimme u bahnilla Schönbrunnin linnaan jonka pihalla oli myöskin joulutori. Metron penkit olivat lämmitetyt ja melko kuumat. Perse tulessa. Se niistä sähkönsäästötalkoista. Kävimme linnassa sisälläkin, liput olivat kalliit ja hirveä ryysis. Takaisin lähtiessä automaatti nielaisi metrolippuni ja jouduin ostamaan uuden. 

Illalla kiersimme keskustassa ja jouluvalaistukset olivat upeat. Stephansdom oli valaistu myös. Jokapaikassa oli koristeita ja joulukuusia.

Keskiviikkoaamuna lähdin taas juoksemaan. Oli kylmä tuuli ja pilvistä. Eksyin taas samassa kohdassa, lähdin juoksemaan päinvastaiseen suuntaan, onneton suuntavaisto. Google maps kourassa hotellille sitten ja portaat ylös viidenteen kerrokseen. Neljä muuta juoksijaa näkyi, yhdellä oli shortsit. Minulla oli talvitrikoot. Juostessa ei kylmä tullut, mutta kun kävelimme tuntikausia ulkona niin silloin alkoi kyllä paleltaa. Lämpötila oli välillä pari astetta pakkasella ja välillä meni plussan puolelle.

Juoksun jälkeen menimme turistibussilla kiertämään. Bussi oli tupaten täynnä. Sen jälkeen katselimme lisää joulumarkkinoita, Belvederen linnan pihallakin. Kävimme myös Spittelbergissä jossa oli paikallisten suosima joulutori. Illalla söimme erään wieniläisen kanssa Wienin vanhimmassa ravintolassa. Tällä kertaa söin gulassia vaikken siitäkään pidä.

Torstaiaamuna satoi räntää mutta ei se juoksua häirinnyt. Muutama juoksija näkyi, juoksivat nopeammin kuin minä. Torstai-iltana lähdimme takaisin kotiin. No, nyt on joulumarkkinat nähty sitten. Niissä myytiin tietysti gluhweinia (emme kokeilleet) ja punssia. Lisäksi erilaisia ruokia, joulukoristeteita ym. 

Ens kerralla mennään kyllä taas jonnekin missä on lämmintä..

IVDD twice on my miniature dachshund

 

Does this story have a happy ending?

Lightning can strike twice in the same place and almost at the same time. And a third time, too. Our dog Era (now 13 years old) got a herniated disc almost exactly 7 years ago. Now our dog Ambra (5 years old) got into the same mess. Era had a hernia in the general location of the T11-12 thoracic vertebra. Ambra's hernia was closer to the hind legs, in the lumbar vertebra at L6-7. The neurologist said that Era's place is one that causes paralysis, while Ambra's place is one that causes pain. Ambra's place is rarer and more difficult to operate, but they operate that kind of hernia weekly at Animal Hospital Aisti in Finland. 

Ambra was not very willing to walk and I wondered if the boy had muscle cramps. So I ordered a massage for him. The massage therapist stated that the back was really stuck and hard. The day after the massage, Ambra's tail took a strange turn. We wondered about it, but at that stage there was no pain yet. After a while, however, the pains came and the tail went between the legs.

I took Ambra to the vet and the doctor suspected dropsy. We got anti-inflammatory drugs. However, the medicines only helped for a while and because Ambra was also vomiting, we went to the vet again. The doctor suggested going to a neurologist and we got an appointment at Aisti the same day. Neurologist examined Ambra and found that the neurological responses were normal. However, we wanted MRI. 

Then the doctor called that Ambra had a herniated disc. How is it possible that we were in this situation again? It was Friday and the doctor said that the surgery could be done on Tuesday. Ambra was in pain the whole long weekend because the painkiller only helped until noon. In addition, the anesthesia caused Ambra to have diarrhea that lasted all night, and I took the boy out every hour that night.

It was really scary. On the website of the Finnish Kennel Association, it says that miniature dachshunds have the highest mortality rate. I decided not to read anything online anymore. But I did. The neurologist said that the success rate of the surgery is 70-90 percent. Era was promised 90%, why was Ambra given a lower number? Ambra's risk of getting sick again was estimated to be 5-20%, while Era had 20%. Where do those numbers come from...

There were still two weeks until summer vacation and I had to work hard even if I didn't have the strength. Ambra was taken to surgery on Tuesday morning and I waited all day for the doctor to call. In the afternoon, the doctor called that Ambra could be picked up. The operation had gone well.  The doctor recommended physiotherapy. 

Ambra was in a daze when he got home. The next morning, Ambra walked a few meters and was able to pee After the medicine was administered, Ambra was completely apathetic and did not react to anything. Ambra seemed to be in pain all day and I started to worry that Ambra would not recover. I called Aisti and the nurse said that recovery from anesthesia is individual. Ambra neither ate nor drank. At least he was wagging his tail in the evening.

The next morning, Ambra finally drank and ate a treat. Stress and fatigue started to get really hard on me. I took Ambra to the Helsinki University Veterinary Hospital for physiotherapy and there Ambra ate the food given by the physiotherapist. At first it didn't work, but when the therapist turned her back, he started eating. The medicine patch that Ambra had on his side was such a strong medicine that he was out of it and the food didn't taste so good either. When we got home, he finally pooped.

In the evening, Ambra again seemed to be out of it and the urine had a strange color. The wound also seemed to be swollen. Despair struck again, will he ever recover from this. One step forward and two steps back. I called Aisti again. Even in the morning, Ambra whined and moaned, but when the medicine started working, he was better. He ate and drank.

The next night was restless. In the morning after the medicine, Ambra started to be rowdy. All revelry was forbidden for four weeks. The next challenge was to prevent the dog from running amok. Barriers had to be placed in front of the sofa. I ordered a ramp and a dog stroller. Ambra started to be himself, humping Era and stealing shoes.

Ambra was finally himself and seemed to have recovered from the surgery. After three weeks had passed, one night was really bad. Ambra couldn't sleep, changed his position constantly and whimpered every now and then from the pain. I was wondering if pain should still be there after three weeks? The medicine was supposed to be taken for 7 weeks though. Ambra didn't like that medicine at all, tried to spit it all out. Medicine (gapapentine) was everywhere. 

The tail position finally returned to normal.

After a couple of days, the back pain came again. We came home and Ambra was screaming in pain. The next morning I called Aisti again, maybe it was the fourth time. We went to see the neurologist and he stated that soft tissue pain is primarily suspected, but scar tissue formation in the surgical area or a new disc herniation cannot be ruled out, even though they are unlikely. 

Ambra was ordered to rest for two more weeks. The pain only seemed to increase and despair struck. Will Ambra survive this? I was horrified. It was the most difficult July of my life, and August didn't look like it could be better.

When two weeks had passed, Ambra was still screaming in pain. However, the neurologist said that Ambra can return to normal and recommended seeing a physiotherapist. So we tried to get back to normal.

But ofcoarse it didn't work out. Ambra squealed when the harness was removed, indicating that there was something wrong with his neck. Ambra screamed his pain the whole night and the next day I took her to Aisti for another MRI. Another disc herniation, this time in the cervical spine at C6-7. Now, surgery was not recommended, but conservative treatment, i.e. 6 weeks of rest and medication. Oh God. Who would set up a mental sanatorium for the servants of dogs with multiple hernias? Two herniated discs in a short time, why does our dog have to suffer like this?

I'm sure no dachshund servant wants to hear this, but a new herniated disc can occur even a week after the previous one. It's rare that it happens so suddenly, but two herniated discs are quite common. Three or four is rare. A dog has 26 intervertebral spaces, so in theory there can be 26 hernias. The symptoms can be different. Era's herniated disc was noticed when he was not himself . At some point, he went into a "back pain position", i.e. a curved back. Era doesn't show pain like Ambra does. In Ambra's first disc herniation, the symptom was when his tail went under his legs and refused to go into the "correct position". In the second disc herniation, Ambra screamed in pain and taking the harness through the head then referred to that area of ​​the neck. For those with a herniated disc in the neck, even the slightest movement of the head can cause great pain. One common symptom is that the dog does not agree to jump or go stairs. 

The physical and psychological suffering is immeasurable, but this is no cheap pleasure either. Era's magnetic images were included in the price of surgery, but nowadays magnetic images cost one thousand euros and surgery two thousand. Insurance compensates something. What kind of trouble can people get into because of this? Listening to Ambra's screams of pain turned out to be so difficult for me that I resorted to the help of a psychologist.

After Ambra had rested for a week, there seemed to be no more pain. Ambra was back to normal. I knew that the situation could turn upside down in a flash and there was still five weeks of rest ahead.

Ambra was painless for several days but then the pain came back and Ambra got a weird rash too.

Mäyräkoirahalvaus 2 x2

Salama voi iskeä toista kertaa samaan paikkaan ja melkein samaan aikaan. Ja vielä kolmannenkin kerran. Koiramme Era sai välilevytyrän melkein päivälleen tasan 7 vuotta sitten. Nyt sitten koiramme Ambra joutui samaan jamaan. Era sai tyrän yleiseen paikkaan rintanikamaan T11-12. Ambran tyrä oli lähempänä takajalkoja, lannenikamassa kohdassa L6-7. Neurologi sanoi että tuo Eran paikka on sellainen joka aiheuttaa halvausta, kun taas Ambran paikka on sellainen joka aiheuttaa kipuja. Ambran paikka on harvinaisempi ja hankalampi leikata, mutta kyllä niitäkin viikottain Eläinsairaala Aistissa leikataan. Eran tapauksesta on kerrottu tässä kirjotuksessa: Helga Heide: Mäyräkoirahalvaus.

Termi mäyräkoirahalvaus on kansanomainen nimitys koiran välilevytyrälle. Nimi viittaa siihen että koira voi halvaantua. Kumpikaan koiramme ei ainakaan vielä ole halvaantunut.

Kaikki lähti siitä, että Ambra ei ollut kovin halukas liikkumaan ja mietin että onko pojalla lihasjumeja. Niinpä tilasin hieronnan hänelle. Hieroja totesi että selkä oli ihan jumissa ja kova. Hieronnasta seuraavana päivänä Ambran häntä meni omituiselle mutkalle. Ihmettelimme sitä, mutta tuossa vaiheessa ei vielä kipuja ollut. Jonkin ajan päästä kipuja kuitenkin tuli ja häntä meni koipien väliin.

29.6. Vein Ambran lääkäriin ja lääkäri epäili vesihäntää. Saimme tulehduskipulääkkeet. Lääkkeet kuitenkin auttoivat vain hetken ja koska Ambra vielä oksensi, menimme lääkäriin uudelleen. Lääkäri ehdotti neurologille menoa ja saimmekin vielä samana päivänä ajan Aistiin. 1.7. neurologi tutki Ambran ja totesi että neurologiset vasteet ovat normaalit. Halusimme kuitenkin magneettikuvat. 

Lääkäri soitti ja kertoi että Ambralla on välilevytyrä. Miten voi olla mahdollista että taas oltiin tässä tilanteessa? Oli perjantai ja lääkäri sanoi että tiistaina voidaan leikata. Ambra joutui koko pitkän viikonlopun olemaan kivuissaan koska kipulääke auttoi vain puoleenpäivään asti. Kaikenlisäksi nukutus aiheutti Ambralle koko yön kestävän ripulin ja vein poikaa yöllä ulos tunnin välein.

Pelotti ihan hirveästi. Kennelliiton sivuilla lukee että kääpiömäyräkoirilla on suurin kuolleisuus. Päätin etten lue netistä enää mitään. Luin kuitenkin. Neurologi sanoi että leikkauksen onnistumisprosentti on 70-90. Eralle luvattiin 90, miksi Ambralle annettiin pienempi lukema? Uudelleen sairastumisen riskiksi Ambralle arvioitiin 5-20% kun taas Era sai aikoinaan 20% lukeman. Mistähän nuo luvut tulevat...no, myöhemmin tajusin että kaikenmaailman luvut voi työntää romukoppaan.

Kesälomaan oli vielä kaksi viikkoa ja oli pakko paahtaa töissä vaikka voimia ei olisi ollut. Ambra vietiin tiistaiaamuna 5.7. leikkaukseen ja odotin koko päivän tuskaisena lääkärin soittoa. Iltapäivällä lääkäri soitti että Ambran saa hakea. Leikkaus oli mennyt hyvin. Tosin papereissa lukee että oli verenvuotoa.. Ambralle määrättiin fysioterapiaa, Eralle sitä ei aikoinaan määrätty. Ehkä suositukset ovat vuosien varrella muuttuneet? Samaan aikaan joku oli hakemassa aivan samannäköistä koiraa ja heilläkin kuulemma jo toinen koira leikkauksessa...

Ambra oli ihan tokkurassa kotiin tullessaan ja jäin odottamaan että pääsisi tolpilleen. Seuraavana aamuna Ambra käveli muutaman metrin ja sai pissattua kun vähän haki. Jalan nosto ei oikein onnistunut eikä näköjään osaa pissata kuin tytöt. Lääkkeiden antamisen jälkeen Ambra oli aivan apaattinen eikä reagoinut mihinkään. Ambra tuntui olevan pöhnässä koko päivän ja aloin huolestua ettei Ambra toivukaan. Soitin Aistiinkin ja hoitaja sanoi että nukutuksesta toipuminen on yksilöllistä. Ambra ei syönyt eikä juonut. Illalla sentään heilutti häntäänsä.

Seuraavana aamuna Ambra vihdoin joi ja söi herkkutikun. Muuta ei suostunut syömään. Stressi ja väsymys alkoi itselleni käymään todella kovaksi. Vein Ambran fysioterapiaan Helsingin Yliopistolliseen Eläinsairaalaan ja siellä Ambra sitten söi fysioterapeutin antamaa ruokaa. Ensin ei meinannut kelvata mutta kun fyssari käänsi selkänsä niin sitten alkoi syömään. Se lääkelaastari mikä Ambralla oli kyljessään oli niin vahvaa lääkettä että koiraparka oli vähän pilvessä eikä ruokakaan niin hyvin maistunut. Kotiin päästyämme tuli kakkakin.

Illalla Ambra sitten taas vaikutti olevan pöhnässä ja virtsakin oli omituisen väristä. Haavakin näytti olevan turvoksissa. Iski taas epätoivo että toivutaanko tästä ikinä. Yksi askel eteen ja kaksi taakse. Soitin taas Aistiin. Aamullakin Ambra vikisi ja voihki mutta kun lääke alkoi vaikuttaan niin sitten oli parempi. Söi ja joi.

Seuraava yö oli rauhaton. Aamulla lääkkeenannon jälkeen Ambra alkoi olla riehakas. Kaikki riehuminen oli kielletty neljän viikon ajaksi. Seuraava haaste olikin sitten estää koiraa riehumasta. Sohvan eteen piti laittaa esteet. Tilasin rampin ja koiranrattaat. Ambra alkoi olemaan oma itsensä, rynkytti Eraa ja varasteli kenkiä.

Ambra palasi omaksi itsekseen ja vaikutti toipuneen leikkauksesta. Kävimme kesälomalla matkallakin. Kun kolme viikkoa oli kulunut, yksi yö meni todella huonosti. Ambra ei saanut nukuttua, vaihtoi asentoa jatkuvasti ja vingahti vähän väliä kivusta. Mietin että kuuluukohan niitä kipuja vielä olla kolmen viikon kohdalla? Lääkettä kuului ottaa 7 viikkoa kyllä. Ambra ei tykännyt siitä lääkkeestä yhtään, yritti kaiken sylkeä pois. Lääkettä (gapapentiini) oli joka paikassa. 

Hännän asento palautui vihdoin normaaliksi.

Parin päivän päästä tuli taas takapakkia. Tulimme kotiin ja Ambra kiljahteli kivusta. Seuraavana aamuna soitin taas Aistiin, olikohan neljäs kerta. 28.7. menimme tapaamaan neurologia ja hän totesi että ensisijaisesti epäillään pehmytkudosperäistä kipua, mutta leikkausalueen arpikudosmuodostumaa tai uutta välilevytyrääkään ei voida sulkea pois, vaikka ne epätodennäköisiä ovatkin. Mietin taas että miksei välilevytyräpotilaiden palvelijoille ole tukiryhmää. Otti taas niin koville.

Ambralle määrättiin lisää lepoa kaksi viikkoa. Kivut tuntuivat vain lisääntyvän ja epätoivo iski. Selviääkö Ambra tästä? Jaksaminen oli koetuksella. Oli kyllä elämäni vaikein heinäkuu eikä elokuu näyttänyt toivoa paremmasta. Kun kaksi viikkoa oli kulunut, Ambra kiljahteli edelleen kivusta. Neurologi kuitenkin sanoi että Ambra voi palata normaaliin ja suositteli fysioterapeutilla käymistä. Niinpä sitten yritimme palata normaaliin ja fysioterapeutille oli jo valmiiksi aika seuraavalle viikolle. Fysioterapeutti yritti akupunktiota, mutta Ambra ei suostunut siihen, neulat sattuivat.

Normaaliin paluusta ei tullut mitään. Ambra kiljui kun valjaita otettiin pois, mikä viittasi siihen että kaulassa on jotain. Ambra huusi kipujaan koko seuraavan yön ja vein hänet seuraavana päivänä Aistiin magneettikuviin. 12.8. Aistissa todettiin uusi välilevytyrä, tällä kertaa kaularangassa kohdassa C6-7. Nyt ei suositeltukaan leikkausta vaan konservatiivista hoitoa eli 6 viikon lepo ja lääkitys. Voi luoja. Kuka perustaisi hermoparantolan useamman tyrän saaneiden koirien palvelijoille? Kaksi välilevytyrää lyhyen ajan sisällä, miksi koiramme näin joutuu kärsimään?

Kukaan mäyräkoiran palvelija ei varmasti halua kuulla tätä, mutta uusi välilevytyrä voi tulla vaikka viikon päästä edellisestä. Kaipa se harvinaista on että niin äkkiä tulee mutta kaksi välilevytyrää on aika yleistä. Kolme tai neljä onkin sitten harvinaisempaa. Koiralla on 26 nikamaväliä niin teoriassa niitä tyriä voi sitten tulla 26. Oireet voivat olla erilaisia. Eran välilevytyrä huomattiin siitä kun hän oli vaisu. Jossain vaiheessa meni "selkäkipuasentoon" eli selkä käyrälle. Era ei sillä tavalla näytä kipua kuten Ambra. Ambran ensimmäisessä välilevytyrässä oireena oli se kun häntä meni koipien alle eikä suostunut menemään "oikeaan" asentoon. Toisessa välilevytyrässä sitten Ambra kiljahteli kivusta ja valjaiden ottaminen pään kautta sitten viittasi siihen kaulan alueeseen. Niillä joilla on välilevytyrä kaulassa, pienikin pään liike voi aiheuttaa suurta kipua. Yksi yleinen välilevytyrän oire on se, ettei koira suostu hyppäämään tai kulkemaan portaita.

Olen lukenut paljon muiden kokemuksia välilevytyrästä ja melkein kaikissa tapauksissa koira on laitettu häkkilepoon. Eraa tai Ambraa ei missään vaiheessa määrätty häkkiin eikä se tarpeen ollutkaan kun molemmat kivuissaan vain lepäsivät.

Fyysiset ja psyykkiset kärsimykset ovat mittaamattomat, mutta mitään halpaa lystiähän tämä ei ole. Eran magneettikuvat sisältyivät aikoinaan leikkauksen hintaan, mutta nykyään magneettikuvat maksavat tonnin ja leikkaus kaksi tonnia. Vakuutus korvaa mitä korvaa mutta vakuutuskatto tulee aika äkkiä vastaan. Mihin pulaan ihmiset mahtavatkaan joutua tämän takia? Itselleni Ambran tuskanhuutojen kuuntelu osottautui lopulta niin vaikeaksi että turvauduin psykologin apuun.

Kun Ambra oli levännyt viikon, kipuja ei enää vaikuttanut olevan. Ambra oli palannut normaaliksi. Tiesin että tilanne voi kuitenkin kääntyä päälaelleen salamannopeasti ja vielä oli viisi viikkoa lepäämistä edessä.

Lääketieteellisessä mielessä Ambran oireet olivat lieviä, koska monilla koirilla on paljon pahemmat oireet. Mutta minun näkökulmastani katsottuna ei ole mitään lievää siinä, että kuuntelee koiransa kiljuvan kivusta...Ambra oli kivuton useamman päivän, mutta sitten kivut palasivat. Lisäksi Ambra sai omituisen ihottuman..kivut kuitenkin hävisivät parissa päivässä. Ambra voi hyvin pari kolme viikkoa mutta sitten alkoi taas vähän kiljahtelemaan eikä kävelyinnokkuus ollut suurta. Mietin että paraneeko Ambra ikinä...ja sitten kivut taas pahenivat ja soitin taas Aistiin. Neurologi sanoi että kolmas välilevytyrä on mahdollinen, samoin se, että toinen oirehtii uudelleen. Kuulemma välilevytyrä ei koskaan katoa minnekään ja saattaa välillä oireilla. 

Ambra lepäili viikonlopun ja kivut helpottivat taas mutta tiesin että ne voivat tulla taas takaisin. Päätin viedä Ambran laserhoitoon sarjahoitona. Aloitimme laserhoidon 19.9.

Kävimme viisi kertaa laserissa ja Ambra alkoi olla todella pirteä. Kun kolme viikkoa oli kulunut pääsimme gapapentiinistä vihdoin eroon. Ambra oli syönyt sitä 3,5kk. 8.10. luin netistä että keväällä kaksi välilevytyrää saanut ja leikattu koira sai kolmannen välilevytyrän ja lähti autuaammille metsästysmaille. Miksi oi miksi jotkut saavat niin monta? Olin kauhuissani ja pelkäsin että Ambralle käy samoin. Yritin saada aikaa osteopaatille. Aloitimme juoksuharrastuksen uudelleen. Mietin että Ambran täytyy olla hyvässä kunnossa jos selkä taas tyräytyy.

14.10 saimme vihdoin ajan osteopaatille ja kävimme siellä muutaman kerran. Kaikenkaikkiaan Ambran toipuminen kesti 3kk. Nyt olemme palanneet normaaliin mutta takaraivossa pelko että tulee vielä kolmas..

W205 C 43 AMG

Tulipa vihdoin vaihdettua auto. Minulla oli pitkään E 400 Coupe takavetona ja tykkäsin siitä, mutta se ei ollut talvella kovin käytännöllinen koska asumme maalla ja talomme on mäen päällä. Sitä sutinan määrää...olin jo pitkään etsiskellyt nelivetoa. Tottahan sen sitten löysin nyt kun talvi on jo loppu.

Ajattelin ensin että ostan uudemman samalaisen Eemelin mutta nelivetona. Niitä on kuitenkin hyvin vähän saatavilla tai sitten maksavat maltaita. Sitten laajensin etsintääni C 43 AMG Coupeen, mutta niissä sama juttu. Lopulta sitten sedankin kelpasi ja kyllähän ne takaovet helpottavat kummasti elämää, varsinkin jos koiria tarvitsee kyyditä. Toki coupe olisi nätimpi.

Pyysin tietysti tarjouksia useammasta paikasta ja ne olivat kaikki suurinpiirtein samanlaisia. Yhdestä paikasta ei vastattu minulle mitään ja yhdestä paikasta myytiin auto pois eikä kerrottu mitään. Erikoista touhua..

Olen aina haaveillut AMG:stä ja saan oikeastaan haaveilla edelleen. Mersun pikku amg:t tehdään ihan normilinjastolla eikä niissä ole sitä moottorin signeerausta. Ja olisihan se muutenkin kiva että olisi V8. Toki minulla oli aiemmin Ässä jossa V8. Että on sekin hurmos koettu.

Auto jonka ostin on 2017 vuosimalli ja siinä on 3-litrainen V6 moottori biturbolla. Tehoja löytyy 367 heppaa. Tuo moottorihan on sama M276 kuin Eemelissäkin. Väri on hyasintin punainen metalliväri. Autossa on musta nahkasisusta ja punaiset turvavyöt. Lasikatto ja kattoluukku löytyvät myös. Muihin varusteisiin en ole ehtinyt tutustumaan vielä.

Sais kevät edetä että pääsisin kunnolla ajelemaan!

Zürich

Päätimme lähteä talvilomalla Zürichiin, koska emme ole aiemmin Sveitsissä käyneet. Lento Zürichiin kestää 2,5h eli sinne pääsee varsin nopeasti. Sveitsi ei ole EU-maa, mutta kuuluu Schengen alueeseen, joten ylimääräisiä rajamuodollisuuksia ei ole. Sveitsissä on oma valuutta (sveitsin frangi, jonka arvo oli melkein sama kuin euron) ja tiesin jo etukäteen että siellä on kallista. 

Hotellimme oli keskustassa lähellä päärautatieasemaa. Sisustus hotellihuoneessa oli...hieman erikoinen. Suihku oli keskellä huonetta, samoin lavuaari. Vessassa sentään oli ovi. Sängyn yläpuolella oli peili. Erittäin moderni sisustus koko hotellissa.

Ensimmäisenä päivänä kiertelimme keskustaa ja katsoimme nähtävyyksiä kuten Grossmünster joka on tunnettu maamerkki Zürichissa. Nousin kirkon torniin mutta kovin hyvin sieltä ei edes nähnyt kun ei ulos päässyt. Aurinko paistoi ja oli 15 astetta lämmintä. Ekana päivänä söimme pelkkää nakkikiska sapuskaa mikä sekin maksoi yli kympin.

Seuraavana päivänä olikin sitten sadepäivä ja aika kylmä. Lähdin kuitenkin juoksulenkille, onneksi ei sentään kaatamalla satanut. Olipa hyvä että olin pakannut ne vedenpitävät juoksulenkkarit mukaan. Muitakin juoksijoita näkyi. Oli kiva juosta Limmat joen ympäri kun lunta ei ollut. Joutsenet vielä nukkuivat joessa 7 aikaan.

Lähdimme käymään Zürichin omalla vuorella eli Uetlibergillä. Se tosin ei ole vuorta nähnytkään, Sveitsin mittapuulla. Sinne pääsee junalla keskustasta puolessa tunnissa. Kesäisin ihmiset nousevat sinne jalkaisin vaellusreittejä ja talvella sieltä voi tulla kelkalla alas. Se olisi kyllä ollut jännää. Näkymät ovat varmasti selkeällä säällä paremmat. Myöhemmin huomasimme että vaatteet olivat jonkun keltaisen peitossa ja myös kuvissa tuo keltaisuus näkyy. Liekö oli Saharan hiekkaa?

Myöhemmin käväisimme irkkupubissa ja tarjoilija kysyi iso vai pieni olut. Sanoin pieni ja hän toi minulle sitten 2cl. Nauratti kovasti. Hetken päästä hän kuitenkin toi 3dl ja sanoi että tämä on parempi. Kun maksoimme laskua hän sanoi vielä että "tilaa seuraavalla kerralla medium". Loman parhaat naurut.

Seuraavaksi kävimme syömässä hampurilaiset oluen kanssa, lasku 70 euroa...ruoka oli kyllä hyvää, juomasta puhumattakaan.

Seuraavana päivänä piti olla aurinkoista ja lämmintä, mutta aurinkoa ei näkynyt missään. Lähdimme kuitenkin katsomaan Euroopan väitetysti suurimpia putouksia eli Reinin putouksia (Rheinfall).

Matka sinne kesti junalla tunnin. Junaliput olivat todella kalliit, taisi mennä yli sata euroa. Putoukset ovat kesällä "runsammaat" ja silloin pääsee myös veneellä putouksen alle.

Autokanta oli Sveitsissä uudempi kuin Suomessa. Hienoja autoja näkyi tämän tästä, jopa superautoja välillä. Autoissa oli kaikissa kitkarenkaat. Lämpötila oli hieman korkeampi kuin Suomessa, mutta vain ensimmäisenä päivänä paistoi aurinko. Mikään ei vielä viheriöinyt ja Zürich on varmastikin kesällä kauniimpi paikka. Alpit näkyivät kaukana.

Zürichissä oli paljon raitiovaunuja. Yhtään suomalaista ei näkynyt missään, kaikki koneessa olleet varmaan matkustivat jonnekin laskettelemaan. Olipa outoa matkustaa näin "kylmään" paikkaan, yleensä sitä matkustaa lämpimään. Matkalaukku meinasi ratketa liitoksistaan talvivaatteiden painosta.